Sisustusarkkitehti kokoustilojen suunnittelijana

6 syytä käyttää sisustusarkkitehdin palveluita yrityksesi toimitilojen suunnittelussa

Uusista toimitiloista on jo päätetty, neliöt ja uusi tila ovat jo selvillä, nykyiset toimitilat eivät vastaa tarpeita, tai tilat eivät houkuttele uusia osaajia ja henkilöstöltä on tullut pitkä lista toiveita tilojen päivitykselle tai asiakastyytyväisyyskyselyissä löytyy kohtia, joihin ei henkilöstön toiminnalla ole pystytty vaikuttamaan. Seuraavaksi pitäisi suunnitella ja ottaa huomioon paljon asioita. Tilojen pitäisi vastata muuttuviin työtapoihin, joustaa etätyössä, lisätä kohtaamisia, mutta pitää huolta turvallisuudesta, olla viihtyisät ja ennen kaikkea toimivat. Mutta mistä kannattaisi lähteä liikkeelle? Kenen mielipidettä kannattaa kuunnella, keneltä vielä pitäisi kysyä? Miten pitäisi sijoitella työpisteet, montako uutta työtuolia tarvitaan, vaihdetaanko mappikaapit puhelinkoppeihin, mihin sijoitetaan sohvaryhmä?

Toimivat ja onnistuneet yrityksen toimitilat ovat sellaiset, jotka ottavat huomioon kaikki käyttäjäryhmät. Tärkeää on laatia tilasuunnitelma. Lisäksi materiaalivalinnat ja kalusteet ovat merkittävä osa toiminnallisuutta. Visuaalisuudella ja tunnelmalla voidaan tehdä loppusilaus positiiviseen tilakokemukseen.

Yrityksen toimitilamuutos on aikaa ja rahaa vievä kokonaisuus. Yrityksen sisustussuunnittelu kuulostaa kokonaisuudessa pieneltä asialta, johon ei haluta resursseja käytettävän. Me kerromme mihin kaikkeen sisustussuunnittelulla ja sisustusarkkitehdilla on annettavaa ja ammattitaitoa sekä miksi yrityksesi toimitilasuunnittelu kannattaa ulkoistaa.

Olemme koonneet tähän artikkeliin kuusi syytä, miksi suosittelemme sisustusarkkitehdin palveluita yritystilojen suunnittelussa.

1. Toimivat ja viihtyisät tilat vastaavat yrityksesi tarpeisiin

Ammattitaitoinen sisustusarkkitehti suunnittelee tilat huomioiden ihmisten hyvinvoinnin ja lähtee liikkeelle toiminnallisuudesta ja tilojen käyttökokemuksesta. Laajan käyttäjäkartoituksen tekeminen sekä yrityksen tavoitteiden tunteminen on ensiarvoisen tärkeää. On tunnistettava eri käyttäjäryhmät ja niiden erilaiset tarpeet sekä osattava vastata niihin. On huomioitava ergonomia, akustiikka, valaistus ja kalustesijoittelut.  Eri tiimeillä voi olla erilaiset työskentelytavat. Esimerkiksi toiset puhuvat paljon puhelimessa, HR-tiimi vaatii salassapitoa ja yksityisyyttä enemmän kuin markkinointi, vieraileva asiakas haluaa löytää neuvotteluhuoneeseen tai aistia heti yrityksen markkinoinnista tutut värit ja ilmeen. Ammattitaitoinen suunnittelija pystyy ehdottamaan ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin samoissa tiloissa ja ottamaan huomioon tilojen muutosmahdollisuudet tulevaisuuden tarpeisiin.

2. Sinä saat keskittyä ydinosaamiseesi eli säästät aikaa ja rahaa

Tilasuunnittelu, joka ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti yrityksesi tarpeet, vaatii kokonaisuuksien hallintaa, kokemusta ja ennakointia. Vuosien ja kymmenien tuhansien suunniteltujen neliöiden kokemuksella on merkitystä vaikka kyseessä olisi pienetkin toimitilat. Markkinoilla on valtava määrä erilaisia tuotteita ja Pinterest on pullollaan ideoita. Kuinka kauan näiden läpi kahlaaminen kestäisi jos sisustuksesta kiinnostunut henkilöstön jäsen ryhtyy hommaan? Miksi hukkaisit oman toimiston ammattilaisen aikaa tuntemattomaan, kun hän voi tehdä omaa työtään ja lisätä kassaan rahaa samaan aikaan, kun ammattilainen tekee saman asian nopeammin, laadukkaammin ja varmemmin?

3. Tilamuutokset pysyvät budjetissa ja aikataulu on ennustettavissa

Kun tilojen toteutusta aletaan suunnitella itse, voivat kustannukset äkkiä kasvaa ja yllätyksiä tulla, puhumattakaan aikataulun venymisestä. Ammattitaitoinen suunnittelija ymmärtää toteutukseen tarvittavan ajan ja muut resurssit,  osaa ottaa ne huomioon ja vastaa projektisi budjetista, kilpailutuksista, tilauksista ja aikataulusta. Näin sinä tiedät, milloin asiat valmistuvat ja mihin hintaan!

4. Asiakastyytyväisyys kasvaa tutkitusti onnistuneen tilasuunnittelun avulla

Asiakastilat ovat yrityksesi palvelupolun merkittävä kontaktipiste asiakkaaseen ja usein myös kaikista kallein. Erityisesti asiakastiloissa käyttäjäkokemuksella on paljon merkitystä ja isossa osassa palvelun laadun kanssa asiakaskokemuksen luomisessa. Tyytyväinen asiakas käyttää tutkitusti enemmän rahaa ja on valmis maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän. Löytääkö asiakkaasi etsimänsä? Osaako asiakas liikkua ja toimia tiloissasi palvelupolun mukaan? Tuleeko ruuhkapaikkoja? Jääkö asiakkaasi ihastelemaan vai juokseeko hän läpi huomaamatta mahtavaa lisämyyntitarjousta? Houkuttelevatko tilat valaistuksella tai äänimaailmallaan ostamaan lisää?

Toiminnallisuus ja tunnelma ovat tärkeitä asiakaskokemuksen kannalta. Pienetkin yksityiskohdat ovat merkityksellisiä ja siksi kannattaakin valita rautainen ammattilainen hoitamaan tilojesi suunnittelu. Asiakkaiden viihtyvyys korreloi suoraan yrityksesi kannattavaan liiketoimintaan – siksi sisustukseen kannattaa panostaa.

5. Brändisi ei jää tilojen varjoon

Sisustusarkkitehti pystyy luomaan toiminnallisia, tarkoituksenmukaisia ja visuaalisesti brändi-ilmeeseenkin sopivia tiloja, jotka ilmentävät yrtyksesi strategiaa, visiota ja missiota ja eettisyyttä. Tilojen ei kuitenkaan tarvitse olla kirkuvan punaiset, vaikka logosi väri olisikin punainen. Konseptisuunnittelulla voidaan luoda useisiin toimipisteisiin monistettava, yhtenäistä ilmettä mukaileva sisustus. Konseptikäsikirjalla saat siis usean toimipisteen suunnitelmat samalla kertaa. Säästät siinä sekä aikaa että rahaa.

Suunnittelussa otetaan huomioon myös lisääntyvät toimitilojen ja yrityksen kestävän kehityksen tavoitteet. Ympäristöasiat ovat monelle yritykselle tärkeät ja mikä olisi parempi tapa viestiä asiasta luotettavasti, kuin nämä asiat huomioon ottava suunnittelu ja päivitetyt tilat. Materiaalivalinnat ja kalusteiden visuaalinen sekä toiminnallinen muuntojoustavuus on ympäristön säästämistä parhaimmillaan.

6. Laadukas lopputulos tilasuunnittelun tuloksena

Ilman ammattisuunnittelijaa lopputuloksesta ei voi olla koskaan varma. Ammattilaiset suhtautuvat jokaiseen projektiin intohimolla ja tavoitteena on aina asiakkaan näköiset laadukkaat, kustannukset huomioivat ja loppuun saakka hiotut tilat. Jos siis haluat pelata varman päälle, säästää omaa aikaasi ja rahaasi, palkkaa sisustus- ja tilasuunnittelija!

Jäikö jokin askaruttamaan? Onko tilasuunnittelu ajankohtaista? Ota yhteyttä, asiantuntijamme auttaa tarpeidenne kartoittamisessa.

Scroll to Top