ASIANAJOTOIMISTO ALFA

Onnistunut toimitilavalinta – haastavasta pohjaratkaisusta muunneltava kokonaisuus

tilasuunnittelu sisääntulo valoisa ja avara

Palvelut:

INNER Sense -hankesuunnitelma
INNER Space -suunnittelu
Tilasuunnittelu
Konsultointi

Tiedot:

Koko: 260 m2
Valmistunut: 09/2024
Asiakas: Asianajotoimisto Alfa Oy
Sijainti: Tampere

Toiveena muunneltavat, ajattomat ja viihtyisät tilat

Kun Asianajotoimisto Alfa etsi uusia toimitiloja, INNER oli mukana aivan projektin alusta saakka. Autoimme asiakasta vapaana olevien potentiaalisten toimitilojen tilan käytön arvioinnissa ja lopulta valitun toimitilan tilasuunnittelussa. Nopean tilojen analyysin avulla asiakas vältti virheen toimitilan valinnassa.

Asiakkaan tilan tarve oli muuttunut, sillä digitalisoitumisen ansiosta ei esimerkiksi tarvittu enää isoja säilytystiloja papereille. Säilytystilojen sijasta kaivattiin enemmän tilaa työhuoneille sekä mahdollisimman monikäyttöistä tilaa tapahtumille ja koulutuksille. Sopiva toimistotila löytyi ja oli kaikessa potentiaalisuudessaan melko haastavan muotoinen, mutta INNER sense ennakoivan suunnittelun avulla saatiin visio lopputuloksesta jo ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Asiakas oli ennenkin käyttänyt suunnittelijan apua tilahankkeissaan, joten päätös ottaa suunnittelutoimisto mukaan uuden tilan kanssa oli ollut helppo ja luonteva.

Autoimme asiakasta vapaana olevien potentiaalisten toimitilojen tilan käytön arvioinnissa ja lopulta valitun toimitilan tilasuunnittelussa. Nopean tilojen analyysin avulla asiakas vältti virheen toimitilan valinnassa

Ennakoivan suunnittelun avulla vältettiin virhe toimitilan valinnassa

Koska olimme mukana toimitilan muutoksessa hyvissä ajoin, laadimme Alfan tavoitteisiin perustuvan alustavan tilasuunnitelman potentiaalisesta toimistotilasta ennen varsinaisia vuokraneuvotteluja. Jo ensimmäisistä luonnoksista kävi ilmi, että tila ei täysin palvellut yrityksen tarpeita. Tila oli juuri toivotunlainen ja tärkeimmät tavoitteet täyttyivät. Tila ja luonnos olivat viehättävät, mutta samalla se paljasti, että tilaa oli liikaa ja neliöt tarpeisiin nähden ylimitoitettu. Tämä ennakoiva ja nopea tilojen analyysi auttoi asiakasta välttämään merkittävän virheinvestoinnin ja pitkälle tulevaisuuteen kantavan tarpeettoman tilakustannuksen. 

Lopulta sopivan kokoinen toimistotila löytyi, mutta se oli melko haastavan muotoinen ja tilan potentiaalia ei silloisessa muodossaan oltu hyödynnetty. Upeat näkymät ja läpi toimiston kulkeva valo, oli rajattu suljettuihin erillisiin toimistohuoneisiin. Sisääntulo oli pimeä ja sekava. Haastavan muotoinen, kahteen osaan jakautuva tila oli jaoteltu käytettävyydeltään asianajotoimiston näkökulmasta kehnosti. 

Näimme tilan mahdollisuudet ja lähdimme hyödyntämään sen parhaita ominaisuuksia – erityisesti luonnonvaloa ja näkymiä. Laadimme alustavat tilasuunnitelmat, joiden avulla tila hahmottui asiakkaalle ja kiinteistön omistajalle täysin uudella tavalla. Suunnitelmat antoivat asiakkaalle varmuuden tilan toimivuudesta, ja niiden pohjalta asiakkaan oli mahdollista solmia vuokrasopimus luottavaisin mielin.

asiakaskommentti, kokemuksia sissutussuunnittelija sissutus
Suosittelen, että kannattaa ottaa ammattilainen projektiin mukaan. Se säästää aikaa, ja varmasti myös hermoja. Maallikkona on vaikea nähdä niitä kaikkia mahdollisuuksia.”
Marianne Sederholm
Operatiivinen päällikkö, Asianajotoimisto Alfa Oy

Kaupungin keskustassa jokainen neliö on arvokas, ja suunnittelun avulla varmistimme, että Alfa löysi liiketoiminnalleen optimaaliset puitteet ilman turhia hukkaneliöitä. 

toimistosuunnittelu asianajo toimisto, vapaana olevat toimitilat, tilan käytön arviointi, tilasuunnittelu. Analyysin avulla asiakas vältti virheen toimitilan valinnassa.
lakitoimiston suunnittelu, Autoimme asiakasta vapaana olevien potentiaalisten toimitilojen tilan käytön arvioinnissa ja lopulta valitun toimitilan tilasuunnittelussa. Nopean tilojen analyysin avulla asiakas vältti virheen toimitilan valinnassa

Korkeaa tilaa hyötykäyttöön

Suunnittelu pohjautui Alfan tarpeisiin ja toiveena oli myös saada muunneltavaa tilaa, joka toimisi sekä äänieristettynä neuvotteluhuoneena, että tarvittaessa isommallekin porukalle tapahtuma- ja koulutustilana. Heti sisään astuessa edessä avautuu upea näkymä Tampereen keskustan kauneimpien rakennusten yli. Tämä näkymä on optimoitu valoisan neuvotteluhuoneen läpi, jonka lasiseinät saa tarvittaessa avattua, jolloin tila muuttuu kädenkäänteessä laajemmaksi kokonaisuudeksi isompaakin tapahtumaa varten.  

Tila oli kokonaisuudessaan pitkä ja korkea, joten myös korkeutta haluttiin hyödyntää mahdollisimman paljon. Tehostimme tilan käyttöä parvella, jota voi käyttää erilaisissa tapahtumissa, taukotilana ja rennompana avoimena työskentelytilana. Parvelle johtavat portaat, sekä parven kaiteet ovat ilmavat, jolloin ikkunoista tuleva luonnonvalo valaisee viihtyisästi myös alakertaa. 

Oleskelutila, jossa tummia nojatuoleja, vaalea sohva ja lasikaide

Ammattilaisen avulla odotukset ylittävään lopputulokseen

Koska asiakkaalle oli toimitilan muutosprojektin alusta asti selvää, että kyseessä oli melko iso projekti, asiakas halusi ottaa tutun suunnittelijan avuksi jo tilojen kartoitusvaiheessa. Tarkoituksena tilamuutoksella oli tehdä pitkäikäistä tilaa, joten virheitä haluttiin välttää ja tila haluttiin suunnitella laadukkaasti. Toimitilan muokkaaminen vuokralaisen tarpeisiin pitkäksi aikaa vaatii ammattilaisen hahmotuskykyä ja näkemystä. Projektin aikataulu oli lisäksi melko tiukka, mutta kaikki saatiin onnistumaan sen puitteissa.

Autoimme asiakasta ensisijaisesti toimitilan valinnassa ja tilojen käytön suunnittelussa. Teimme alustavan konseptin materiaalien käytöstä ja eri elementtien sijoittelusta. Projektin loppuvaiheessa konsultoimme asiakasta tekemään heidän näkemyksen mukaisia valintoja.

asiakaskommentti, kokemuksia sissutussuunnittelija sissutus
Olemme tosi tyytyväisiä lopputulokseen, se oikeastaan ylitti odotukset. Myös ulkopuolelta tulee paljon kiitosta tiloista.

Olemme oikein tyytyväisiä yhteistyöhön; joustavuuteen, aikatauluihin ja siihen, miten meitä kuunneltiin ja miten tarpeemme otettiin huomioon. Saimme myös pieniin asioihin, kuten materiaalipäätöksiin, apua.” 
Marianne Sederholm
Operatiivinen päällikkö, Asianajotoimisto Alfa Oy

Tiloilla jossa työtä tehdään on merkitystä

Tutustu toimistojen ja työtilojen suunnitteluun ja kehittämiseen täältä tai
lähetä meille viesti, niin asiantuntijamme kartoittaa kanssasi vaihtoehtoja.

Scroll to Top